Itse tekemiäni koruja muistoksi minulle ja inspiraatioksi katselijalle.

perjantai 12. marraskuuta 2010

Ovikranssi

Välillä tulee tehtyä muitakin kuin koruja. Korttien askartelun lisäksi olen aina pitänyt kranssien tekemisestä. Tällä kertaa askartelin yhden kaverille lahjaksi. Tämän lisäksi on tullut tehtyä pari muutakin, mutta kuvat ovat jänneet ottamatta. Tämänkin kranssin kuvasin kiireessä keittiön valkoisilla tasoilla.

Pinkit kukkaset askartelin itse ihan tavallisesta tulostinpaperista, joiota värittelin pastelliliiduilla. Oli hauskaa pikkunäpertelyä, johon idean sain muistaakseni jonkun Plussa-lehden jutusta.

Lisäksi olen maalaillut puuhelmiä, odottavat vielä koruun pääsyä... Muutama muukin on vielä keskeneräisenä. Tänään tuunasin myös ovikylttiäni, jossa alunperin oli musta, puuvanerista leikattu koiraa esittävä hahmo. Pitihän se hahmo maalata oman koirani väriseksi (musta ruskein merkein) akryylimaaleilla. =) Ehkäpä otan kuvan sitten, kun tämä puukoira saa joulukuussa tonttulakin päähänsä!

~Anniina~