Itse tekemiäni koruja muistoksi minulle ja inspiraatioksi katselijalle.

tiistai 24. marraskuuta 2009

Tilauskoru

Makeanvedenhelmiä, swarovskin kristallisydän ja hopeaa

Jatkoa seurasi tähän postaukseen (klikkaa) .

Tilasin valtavan kasan uusia kiviä, vaikka sinäänsä rahaa olisi voinut pistää perustarvikkeiden kuten vaijerin, lukkojen, korvakorukoukkujen, korupiikkien ja hopealangan ostamiseen. No, ehkä ensi kerralla sitten... Tällä hetkellä pöydällä lojuu kolme keskeneräistä korua, milloinkohan ne ehtisi tehdä valmiiksi?

~Anniina~

lauantai 31. lokakuuta 2009

Aikaansaannoksia

Ensimmäisenä eläkkeelle jääneelle äidin työkaverille lahja. Valkoisia makeanvedenhelmiä, viistehiottuja ja ihanan kimaltelevia botswananakaatteja, swarovskin kristalleja ja hopeaa.


En osannut valita valokuvaa, tässä toinen samasta:


Sterlinghopeasta tehty ketju, lenkit Pätkältä (Helmetti-foorumi). Ketjumalli pyöreä turkkilainen. Meni lahjaksi miespuoliselle kaverilleni. Yritin ottaa miehekkäämpää kuvaa rouheammalla alustalla, mutta valo ei riittänyt pikkupokkarilleni. ;)

Tämä koru on valmistunut jo kauan aikaa sitten. Makeanvedenhelmiä siemenhelmien erottelemana ja riipuksena puinen sydän, jonka halutessaan saa irroitettua.


~Anniina~

perjantai 4. syyskuuta 2009

Tilauskoruja

Nyt pahoittelen niin kovin pelkistettyjä kuvia. Otin tilaajaa varten iltahämärässä kuvan eikä minun pikkupokkarillani pysty kovinkaan paljoa kikkailemaan sellaisissa kuvausolosuhteissa. Piti siis tyytyä siihen mitä on ja pyrkiä siihen, että kuva olisi edes jossain määrin terävä. Valkoinen paperi taustalla heijastamaan valoa. Oli tarkoitus ottaa blogia varten uudet kuvat, mutta oli aina poissa kotoa valon kannalta hyvään aikaan. Ei se mitään.

Tässä siis pikkuneideille valmistuneet juhlakorut. Pituudeksi valikoitui hieman vajaa 35 cm. Molemmissa koruissa on makeanvedenhelmiä, sterlinghopeaa ja swarovskin kristallisydämet. Swarot ovat niin kauniita. Niitä jaksaisi huokaillen ihastella vaikka kuinka kauan. Pyöritellä solmissa ja tutkia heijastuksia. Kuviin on vaikeaa saada niiden todellista blingiä. Pienikin heilautus, niin valot heijastuvat taas ihan eri tavalla. Tilasin itselleni myös yhden sydämen, saas nähdä saanko koskaan käytettyä vai haudonko laatikkooni?
Hohtoa.
Olen nyt päättänyt viimein ottaa härkää sarvista ja ostaa pokkarilleni pienen kuvausjalustan. Ehkä se hieman auttaisi kameratilannettani. Haluaisin niin kovasti järjestelmäkameran, mutta taloustilanne ei ihan anna periksi. Joskus kuitenkin vielä, ihan varmasti.
Korut ovat pyörineet jo usemman päivän mielessäni. Yksi koru on itse asiassa jo lähes valmis, riipus uupuu vain. Olen kuitenkin ollut kovasti kipeänä ja kuumeessa eikä energiaa ole ollut. On ollut vaikea keskittyä pieneen tekemiseen. Nyt olo on jo paljon parempi ja varmaan kaivan korutarvikkeet esille ihan lähipäivinä.
~Anniina~

perjantai 21. elokuuta 2009

Pitkästä aikaa

Kamalan harvoin päivitän tätä, mutta kun ei ole ollut mitään esiteltävää. Nyt olen viimein saanut korutarvikevarastojani täydennettyä kriittisillä osasilla ja saanut jotain aikaseksi. Tosin korviskoukut on edelleen loppu, siksi seuraavissakin korviksissa on itse väännetyt rinkulat. Ihan kivat joo, mutta liian väärästä langasta: puolikova 0,6mm lanka on hieman liian pehmeää tätä tarkoitusta varten. Jossain vaiheessa siis uudet koukut, mutta muuten nämä ovat nyt valmiit.

Korvikset hopeasta, viistehiotuista savukvartsibrioleteista ja makeanvedenhelmistä. Makeanvedenhelmiä piti olla vähän enemmän, mutta onnistuin n. 5 minuutissa kadottamaan puolet samana päivänä tulleista korupiikeistä. Harmittaa, mutta ihan kivat ovat noinkin. Nämä aloitin siis jo joskus viime kuussa aikaa sitten. Nämä korvikset sopivat erinomaisesti yhteen aikaisemmin esittelemäni samoista materiaaleista tehdyn rannekorun kanssa. Inspiraationa täytyy varmaan mainita ainakin Sirpaleen ihastuttavan ja kadehdittavan upeat korut. ( http://unelmiasirpaleita.blogspot.com/2008/09/korvakoruja.html )

Lisäksi olen lähinnä piirrellyt niitä näitä. Jotain vähän herkempää:...ja jotain synkempää:
Niin korutarvikkeet kuin piirrustustarvikkeetkin lepäävät keskeneräisinä pöydällä. Näiden lisäksi sain vielä äidin vanhan ompelukoneen ja keskeneräinen ruuanlattoessu repsottaa tässä pöydän lähellä. Monta rautaa tulessa!

Toivottavasti palaan asiaan lähiaikoina uusilla korupäivityksillä! Muutama tilauskoru odottaa osasia saapuvaksi, niistä siis ainakin lisää myöhemmin.

~Anniina~

sunnuntai 26. heinäkuuta 2009

Kaulakoruja

Sain viimein hieman lisää korutarvikkeita. Muutama nauha piti heti korkata, kun ne puhuivat niin nätisti keskenään ja minulla oli ameriikoista tilattu riipus, joka sopi hyvin kivien kanssa. Lisäksi pääsiäisenä Salaiselta HelmiYstävältä saadut isot, kulmikkaat botswanan akaatit ovat odotelleet ystävää.

Muutama kaulakoru on siis valmistunut:
Ensimmäisenä simpukankuorihelmet, amatsoniittinugetteja ja "värjättyä akaattia". Mitä lie siis ovat, mutta Gemmallista riipus löytyi korukiviosastolta. "These beads have been polished to a high shine." Tein tästä aika lyhyen, jotta se istuisi hyvin kaulaan.
Ja mikäs olisikaan parempi ystävä botswanan akaateille kuin toiset samanmoiset ja sterlinghopea? Kulmikkaiden akaattien kanssa 6mm ja 10 mm pyöreää botswanaa. Hopeasta kierteisiä linkkejä. Lisäksi tein koristeeksi hopeasta ja yhdestä 10 mm helmestä lukon, jota tosin ei tarvitse avata, koska sen saa pujotettua kaulaan. Se on kuitenkin liian lyhyt siihen, että sen kietoisi kaksinkertaisena kaulaan.
Itse asiassa tämän lukon tein ensimmäisenä ja siitä lähti idea kokonaiseen koruun. Kuva on huono ja hopea ylivaloittunut. 1,2mm hopealangasta väännetty pohja, johon kieputeltu 0,8mm hopealankaa.
Tämä koru sopii hyvin jo syksyllä esittelemääni rannekoruun. Linkki kyseiseen postaukseen (viimeisen kuvan rannekoru): http://anskunkorut.blogspot.com/2008/10/syyskuun-pivitys.html
Palaillaan!
~Anniina~

sunnuntai 12. heinäkuuta 2009

Yhden vapaapäivän tuotoksia

Kaivoin viimeisetkin rippeet korulaatikosta ja sain aikaiseksi yhden kivan korvakorun. Tosin se vielä kaipaa lisää makeanvedenhelmiä ja toisen parin, mutta koska ketju on nyt täysin finito en voi valmistaa sitä loppuun asti ihan vielä. Tämän korvakorun innoittamana syntyi kuitenkin tämä alla oleva rannekoru savukvartseista ja makeanvedenhelmiä. Pohjalle käytin lähes kaikki 0,8mm lankani. Sitä on ehkä vielä 10 cm jäljellä... Olen kuitenkin tyytyväinen lopputulokseen, aika söpönen vaikka itse sanonkin.

Eli savukvartsilaattoja, sterlinghopeaa ja makeanvedenhelmiä pienissä ryppäissä. Tässä kuva samasta korussa ranteessa.
Tämä rannekoru syntyi ennen edellistä. Näitä kolmea kiveä olen useaan otteen pyöritellyt sormissani ja miettinyt mitä niistä voisi tehdä - kaikki kolme ovat olleet niin kauniita kiviä ettei niitä ole raaskinut käyttää ihan minkä tahansa kiven kanssa. Niinpä päätin laittaa kaikkia kolmea samaan koruun, eihän siinä voi mennä pieleen?
Eli fasettihiottuja 10 mm serpentiinejä ja prehniittiä, lisäksi sileitä 10mm botswanan akaatteja. Ripaus balihopeaa ei olut haitaksi. Tälläisistä koruista tuppaa ainakin minulla tulemaan hieman jäykkiä, kun isot helmet eivät anna paljoa tilaa toisilleen. Se ei kuitenkaan haittaa, koska tämä jää minulle.
Lopuksi simppeli kaulakoru ranteeseen. Jälleen sama sekoitus makeanvedenhelmiä kuin ensimmäisenä esitellyssä rannekorussa (ja myöhemmin esiteltävissä korvakoruissa) sekä edellisen postauksen jäljiltä jääneet vuorikristallisirut. Kiva kaulanauha, joskin hieman tiukka. Kun saan viimein tilattua lisää ketjua, teen tähän pienen pidennysosan niin se on hyvä.

Jo paljon aikaisemmin valmistunut kaulakoru oli tarkoitus esitellä jo tänään, mutta jää nyt tekemättä. Se ei vain ole tuntunut onnistuneelta kokonaisuudelta ja napsaisin siitä juuri riipuksen irti. Nyt on simppeli, mutta pitkä kaulanauha kolmesta eri värisestä makeanvedenhelmistä sekä savukvartsista. Ehkä ensi kerralla voisin kuvata sen uudestaan.

Palaillaan!

lauantai 11. heinäkuuta 2009

Kilpailukoru 'Heijastus'

Osallistuin Luxonian korusuunnittelukilpailuun kesäkuussa. Ilmoituksen lukiessani ensimmäistä kertaa en ollut vielä aivan varma osallistuisinko, mutta kilpailun lähestyessä ja kilpailukorujen puuttuessa (näin kerrottiin Helmetissä) päätin yrittää. Liekö samat sanat kannustaneet muitakin lähtemään apajille, sillä viimeisenä ilmoituspäivänä koruja olikin mukana jo enemmän kuin muutama kymmenen. ;)

Aiheena oli "valo". Keräsin pöydälleni kaikki vaaleat tai kellertävät materiaalit - joita oli muuten aika vähän - ja kokosin korun. Hauska vuorikristallisirut, nugetit ja kellertävät kivihelmet (kahta eri laatua, en nyt muista mitä kiveä olivat...) laitoin kaulanauhaan ja riipuksen päätin väännellä itse. Halusin myös kokeilla patinointia kieputteluriipukseen. Ihan hyvin toimi, mitä nyt myös sisällä kulkeva hopealanka tummui ikävän paljon - tietenkin, en vain tajunnut sitä tarpeeksi aikaisin.

Koko kaulakoru.

Riipus.
Kiitos äänestäneille! Sijoitus taisi olla jaettu 7. sija (7/25), johon voi olla ihan tyytyväinen.

Yksi kaulakoru on jo valmistunut ja tämän lisäksi yhdet korvikset ja rannekoru ovat rakentumassa. Korviksia en tosin tule saamaan valmiiksi ennen kuin on rahaa tilata lisää ketjua ja pallokorupiikkejä, joten niiden esittely valitettavasti menee varmaan ensi kuulle. Mutta jos tuon rannekorun ainakin saisi tehtyä, itselläni ainakin hyvät fiilikset sen suhteen ja kokonaisuus miellyttää jo keskeneräisenä omaa silmääni.

keskiviikko 17. kesäkuuta 2009

Ketjuja

Tarvikkeet ovat edelleen aika finaalissa. Äitini tilasi veljelleen 60 v lahjaksi hopeisen kuningasketjun kaulaan, joten tilasin samalla Helmetin Pätkältä hieman enemmänkin lenkkejä. Aluksi punoin kuningasketjun, tässä kuva ennen viimeistelyä: Kuvan ottamisen jälkeen patinoin ketjun vielä kananmunalla. Tämän jälkeen monta tuntia hiomista, kiillottamista ja pakkauksen tekemistä. Harmi, kun minulla ei ole kiillotuskonetta eikä rahaa ostaa sellaista. Korut saisivat säihkyvän olomuodon sen avulla!

Kuningasketjusta jäi lenkkejä yli ja päätin opetella vähän uusia malleja. Ensin opettelin ruoriketjua, mutta purin sen. Oli vähän liian tylsä malli. Pyöreä turkkilainen ketju näytti sopivan muhkealta ja aika nopeasti ketjumalli kesyyntyi. Malli on aika kiva mielestäni, aika miehekäs. Lenkit loppuivat kesken ennen kuin sain korun ihan valmiiksi, mutta tässä sen verran mitä ehdin punoa:
Nyt ketju odottelee rahakkaampia aikoja, jotta saan sen valmiiksi. Ketäköhän sillä voisi lahjoa...
Lopuksi vielä kuva kuningasketjusta ja pyöreästä turkkilaisesta rinnakkain. Hahmottaa ehkä vähän paremmin jälkimmäisen muhkeuden:

Olen saanut yhden oiliketjun savukvartsikolikoilla koristeltuna valmiiksi, mutta unohdin kuvata sen. Koru oli valmistujaislahja. Lisäksi yksi kaulakoru on valmistunut, mutta tällä hetkellä vielä aika hiljaista korurintamalla. Katsotaan milloin olisi taas jotain uutta esiteltävää. :)
~Anniina~

keskiviikko 13. toukokuuta 2009

Kesä tulee!

Muutama ilta sitten syntyi tälläinen yksinkertainen ja helppo, pitkä kaulakoru. Tein sen juuri sen mittaiseksi, että sopii erinomaisesti myös omaan ranteeseeni, jolloin se on viisirivinen ja runsas. Tällä mallilla tehtyjä koruja on jälleen näkynyt kymmenissä eri blogeissa ja päätinpä vihdoin itsekin toteuttaa sellaisen. Onhan tämä nyt vain niin moneen menoon sopiva!

Makeanvedenhelmiä kolmessa eri värissä sekä siemenhelmiä. Lukko hopeaa.
Seuraavat kaksi korua ovat valmistuneet jo useampi viikko sitten. Nämä olivat neljännet kuvat, mitkä niistä otin! Olen aina yrittänyt ottaa liian hämärällä ja kuvaustulos on ollut sen mukainen. Pikkupokkarilleni musta väri on jotenkin hankala, kuva menee helposti suttuiseksi.

Joten tässä nyt viimein ensimmäinen kevyt ja simppeli koru, jossa tiiviiseen ja hyvin ohueen hopeaketjuun on pujotettu onyxia, vuorikristallia ja makeanvedenhelmiä. Lukon kiinnittäminen tähän ketjuun aiheutti hieman päänvaivaa, mutta selvisin siitä jotenkuten. Tästä poikaystävän ensimmäinen kommentti oli "dramaattinen!". Tämä idea on muhinut aika pitkään päässäni ja suoraan sanottuna toteutus ei ihan vastannut mielikuvaa... Ei se mitään. Onyxia eri muodoissa, kiiltävänä pyöreänä, mattana ja pulleina tabletteina. Lisäksi riipuksessa swarovskin kristalli ja jokin kivihelmi, jonka olen saanut ihan ensimmäisestä korutarviketilauksestani Satuhelmestä. :) Löysi viimein paikkansa.
Ihania kesäisiä ilmoja (ja rankkasateita...) ollut viime aikoina! Minulla alkaa olla todella kriittiset tarvikkeet niin lopussa, että nyt menee varmaan hetkinen ennen kuin saan tehtyä uusia koruja. Rahat on sen verran tiukilla, että nyt joutuu hieman karsimaan korujen tekemisessä. Jotain materiaalia on kuitenkin laatikossa, esimeriksi yhteen aivan uuteen ketjumalliin, jota en ole tehnyt aikaisemmin... Katsotaan!

sunnuntai 26. huhtikuuta 2009

Viikonlopun päivitys nro 2

Eilen illalla telkkaria katsellessa näpersin kolme paria korviksia. Tänään siis tein kaksi päivitystä, joten selaamalla alemmas näet myös uusia kaulakoruja sekä rannekorun.

Ensimmäinen Helmiliinan ihanat serpentiinipallot ja ystävänpäivän SHY:ltä saamani pulleat savukvartsilehdet, joita luulin hilloavani monta vuotta, mutta en voinut vastustaa kiusausta käyttää ne näin.
Toisessa parissa on hieman blingiä. Viistehiotut vuorikristallit ja savukvartsibrioletit kimaltelevat kilpaa keskenään. Tämä korvakorumalli on myös sellainen, johon olen törmännyt useissa blogeissa enkä kyllä osaa nimetä, että missä sen olen nähnyt ensimmäisenä. Tästä kuvasta kimallus näkyy paremmin.Nämä ihastuttavat laatat olen saanut Satuhelmen kiitospussissa. Olen hillonnut niitä pitkään, sillä väri ja kuviointi ovat miellyttäneet minua. Olen jostain syystä aina miettinyt miten saisin sisällytettyä ne samaan rannekoruun ja eilen illalla tajusin, että nehän ovat kuin tehtyjä korvakoruiksi. Ei muuta kuin balihopeaa pariksi ja pääsiäisen SHY:ltä saamat korvakorukoukut mukaan, niin korviset ovat valmiit. Nämä ehdottomasti jäävät minulle! :)
Viimeiseksi kuningasketjun palaset ja kivirondelleja, samaa materiaalia kuin edellisen parin korukivet. Minusta tuntuu, että patinoida nämä vielä. Sitten, kun esittelen tämän tuloksen, lupaan kaivaa myös laskujeni joukosta selville, että mikä tämä kivi olikaan nimeltään.

Ilmat sen kun kirkastuvat ja lämpenevät, oma mieli sitä mukaa myös! Kohta täällä onkin taas vappu. Pitäkää hauskaa!
~Anniina~

Viikonlopun päivitys nro 1

Viimeisen viikon sisällä on syntynyt useampikin koru. Esittelen nyt niitä kahdessa erillisessä postauksessa, jotta helpotan tunnisteiden (kaulakorut, rannekorut, korvakorut yms aihealueet) avulla selailua. Ensin yksi rannekoru ja kolme kaulakorua. Jalkauduin tänään ihanaan kevätilmaan kamerani ja korujeni kanssa, ettei kaikki kuvat olisi takapihan ulkopöydällä napsittuja.

Nämä fancy jasper -helmet ovat pyörineet laatikossani jo lähes kaksi vuotta. Lopulta huomasin, että nehän näyttävät kivalta ihan vain juuri sellaisinaan, joten syntyi simppeli ja värikäs koristus ranteeseen. Lisäksi ripaus hopeaa.
Tässä kaulakorussa käytin upean, syvänpunaisen hopeafoliolasihelmen, jonka sain Natashalta. Aika nopeasti sydänhelmen pariksi valikoitui nauhallinen jotain siruhelmiä, joiden materiaalista en ole aivan varma. Ne tuntuvat ja painavat kuin kivet, mutta pinta on jotenkin keinotekoinen. Siruhelminauha on kaivettu äidin korulaatikosta. Väleihin laitoin siemenhelmiä tuomaan vähän keveyttä. Lisäksi kullanhohtoisia brontsiittikolikoita.

Tämä kaulakoru valmistui ennen edellistä ja sain käytettyä SHY-kierrokseltani saamani vaalenpunertavan hopeafoliohelmen. Olen aikaisemmin hieman vierastanut hopeafoliohelmiä, en ole jotenkaan osannut käyttää niitä. Nyt joudun kuitenkin myöntämään, että ne voivat olla todella kauniita ja sopivat täydellisesti riipuksiksi. Itse kaulakoru on peruskoru, josta on nähnyt variaatioita lukuisissa ja taas lukuisissa korublogeissa. Materiaaleina makeanvedenhelmiä, savukvartsia ja valkoista jadea, lisäksi balilukko.Viimeisenä lyhyt kaulakoru, josta olen ottanut kymmeniä kuvia eikä se siltikään ole näyttänyt missään hyvältä. Värit, muoto ja malli tekevät siitä vaikean kuvattavan. Korussa on kolme nauhaa pyöriteltynä toistensa ympärille. Siemenhelmiä, fancy jasperia ja savukvartsia. Tämä ei sinäänsä ollut mitenkään vaikea tehdä, mutta hyvin hidasta ja kylmiä hermoja vaativaa. Kuvaa klikkaamalla näet korun vähän isompana, voi selkeyttää.
Ja kohta perään pieni korvipäivitys! :)

torstai 16. huhtikuuta 2009

Järvivettä ja mutapohja

Tässä muutaman viime päivän aikana on tullut tehtyä lähes valmiiksi ja sitten purettua monta korua. Mikään ei vain ole näyttänyt tarpeeksi hyvältä, että idea olisi saanut valmistua.

Löysin vahingossa muuta etsiessäni tässä korussa olevan sterlinghopeisen/balihopeisen (en ole täysin varma onko tuo balihopeaa) kalan, joka on pyörinyt laatikossani jo varmaan puolitoista vuotta toimettomana. Samantien muistin edellisestä korusta ylijääneet vihertävät fluoriitit ja idea oli valmis. Lukko valikoitui, koska se muistuttaa minua jotenkin kuohusta, koskesta ja vaahtojen hyörinästä. Korun taipuisuutta lisäämään valitsin väliin pieniä labradoriittirondelleja, joissa parhaimmillaan on kaunis, sininen hohde.

Tästä oli tarkoitus tulla rannekoru, mutta totesin lukon olen vähän hankala siihen tarkoitukseen. Mallailin sitä nilkkani ympärille ja koska se näytti siinä kivalta, päätin tehdä ensimmäisen nilkkakoruni.

Lisäksi valmistui tämä yksinkertainen rannekoru kullanhohtoisista brontsiittikolikoista ja viistehiotuista savukvartseista. Lisäksi balihopeaa.Tästä kuvasta näkyy paremmin brontsiitin kuviointi.Tilasin Helmetti-foorumin Pätkältä vähän lisää hopealenkkejä. Tuska-ketjumalli on jo kesytetty syksyllä, seuraavaksi vuorossa olisi pahaenteisellä nimellä varustettu Piina. Muutama päivä sitten myös keksin miten tehdään ruoriketjua. Ketjuja on tosi mukavaa tehdä, mutta hopealanka tuppaa olemaan sen verran kallista ettei niitä voi tehdä niin usein kuin haluaisi - puhumattakaan siitä, että lenkit tekisi itse. Se taas vaatisi pienin investoinnin työkaluihin. Ehkä sitten kesän jälkeen...

Nyt on ollut myös ihanaa auringonpaistetta ulkona! Tänään näin myös ensimmäiset leskenlehdet. :)

sunnuntai 12. huhtikuuta 2009

Vanhan uusiokäyttöä

Sain ystävältä vanhat, hieman rikkoutuneet tummapuiset korvakorut. Minun silmissäni ne olivat täydelliset riipukset. Niinpä lainasin poikaystävän figumaaleja ja maalailin puun pintaan koristuksia. Ensin valitsin mitä korukiviä käyttäisin, jotta värit täydentäisivät toisiaan. Kiviksi valikoituivatkin fluoriitti ja savukvartsi. Lisäksi ripaus hopeaa.

Tässä vielä tarkempi kuva riipuksesta:Natashalle kiitos korupohjista!
Saa nähdä milloin raaskin käyttää tuon toisen, ideoita kyllä olisi...
Kevät on täällä, mutta missä on auringonpaiste? Itse olen flunssassa ja hieman kuumeinen, mutta onneksi korujen tekeminen on rauhallista puuhailua.
~Anniina~

keskiviikko 1. huhtikuuta 2009

Uusi aluevaltaus

En ole aikaisemmin lämmennyt lucite-helmille kovinkaan paljoa, yhdenkin jonkun helmikaupan kylkiäisenä tullut pussillinen lensi roskiin. Mieli voi kuitenkin muuttua! Olen osallistunut tänä pääsiäisenä SHY eli Salainen HelmiYstävä -rinkiin, jossa tarkoitus on antaa lahja tuntemattomalle ihmiselle tarkoituksena ilahduttaa häntä. Ringissä järjestäjä arpoo kenelle kuka lähettää paketin niin, että lähettäjän henkilöllisyys selviää vasta kierroksen loputtua. Pakettien budjetti sovitaan ennalta ja paketit tulee lähettää tiettyyn päivämäärään mennessä. Olen nähnyt näitä rinkejä myös leivonta- ja kirjablogeissakin. Nämä ovat yksi hieno esimerkki siitä millä tavalla nykypäivän internetissä rakennetaan yhteisöllisyyttä. Tällä kertaa saamani paketin löydätte viestin lopusta.

Paketin joukossa oli myös haasteita, nimittäin lucitelehtiä ja -kukkasia. Lucite on käytännössä muovia. Pyöriteltyäni lehtiä kädessäni yllättäen alkoi ideat virrata, sillä ne olivat hyvin kauniita. Tässä on sitten ideoinnin tulos:

Sterlinghopeisessa ketjussa savukvartsia, makeanvedenhelmiä ja lucitelehtiä.

Koko SHY-pakettini. Botswanan akaattia ja kahvijaspista, rodoniittia, balikorvakorukoukut, kimaltelevia lasirondelleja ja lucitea.

Tässä SHY-projektissa joutuu pakosti opettelemaan uusia asioita: oma lahjottava voi harrastaa täysin erilaisia helmiä kuin itse, ja omassa paketissa voi olla kivilajeja tai materiaalia, joita ei ole ikinä ennen käyttänyt. Ja sitten on mukavaa, kun voi yllättyä iloisesti ja huomata, että on ollut joidenkin materiaalien suhteen väärässä. Vaikka edelleen vierastan lucitea hieman, never say never joten varmaan näitä lehtiä täytyy ainakin tilata lisää. Pitäähän sitä saada rannekoru kaveriksi!

~Anniina~

sunnuntai 29. maaliskuuta 2009

Ranteeseen koristuksia

Tälläviikolla sain yhtenä iltana aikaiseksi kolme rannekorua. Kaksi hyvin samanlaista hieman vahingossa ja yhden hyvin värikkään sirunauhasta, joka on lojunut laatikossa pikkupussissaan jo monta kuukautta. Nyt ensimmäistä kertaa otin sen ulos pussista ja samantien ihanan kirjavat turmaliinisirut alkoivat supista minulle.


Ensin esittelen samanlaiset korut. Tajusin ettei minulla ole yhtään isoja rannekoruja, joten kaivoin laatikostani isoimmat kivimöllykät ja pyörittelin niitä sormissani. Syntyi tälläiset hyvin simppelit rannekorut, joissa yhdistävinä tekijöinä iiiiihanat viistehiotut serpentiinipallot ja viistehiotut eri muotoiset vuorikristallinugetit. Ensimmäiseen laitoin lisäksi joukkoon 10 mm viistehiottuja onyxeja.
Toiseen tuli savukvartsinugetteja.

Tein nuo hyvin myöhään yöllä ja vasta seuraavana aamuna virkeänä ja hyvin nukkuneena tajusin, että tulipas tehtyä kaksi samanlaista rannekorua. Noh, ainakin niitä voi käyttää samaan aikaan ranteessa, jos haluaa runsautta. : - )
Lisäksi syntyi turmaliinisiruista kolmirivinen rannekoru, jossa ripauksena balin välihelmiä. Värit ovat niin ihanat! Tilaisin turmaliini paaaaljon useammin, jos se ei olisi niin turkasen kallista.
Kesäaikaan siirryttiin! Vaikka täällä on pyryttänyt ankara lumisade jo muutaman päivän, olen toiveikas sen kesän tulon suhteen. :-)
Korumateriaalit kyllä juttelevat minulle kovasti, toivottavasti saisin taas laitettua tänne jotain uutta tulevalla viikolla.
~Anniina~

perjantai 20. maaliskuuta 2009

Juhliin

Huomenna on edessä teekkareiden yhdet lukuisista sitseistä ja ensimmäistä kertaa osallistun tapahtumaan teekkariavomieheni avecina. Tilaisuus on muodollinen, mutta ei onneksi vaadi iltapukupukeutumista vaan vähän vähempi riittää. Löysin kaupasta kauniin, kiiltäväkankaisen yläosan, jonka seuraksi tulee suorat mustat housut ja korkkarit. Jos on kylmä, kaapista löytyy kivasti kudottu villabolero.

Koska yläosatoppihässäkkä on aika juhlava jo itsessään, ajattelin etten laita kaulaani mitään korua. Koristan siis vain ranteeni ja korvani.

Tälläiset korvakorut syntyivät balihopeasta, sterlinghopeasta, botswanan akaatista ja kivasti kimaltelevasta fasettihiotusta vuorikristallista.
Tiedän, että valitsemani korukivet ovat hopeisiin korupohjiin suhteutettuna hieman liian isot. Mutta nuo olivat ainoa kivet, mitkä laatikkojeni valikoimista sopivat teemaan värinsä ja ilmeensä puolesta! Minua ei haittaa liian koko, korvissa sitä ei niin huomaa ja ne ovat tuon kokoisina juhlaan juuri sopivan näyttävät olematta liian arkiset.

Rannekoruksi ajattelin käyttää jompaa kumpaa rannekorusta tästä postauksesta: http://anskunkorut.blogspot.com/2008/10/syyskuun-pivitys.html . Todennäköisesti tuota kolmirivistä, hieman näyttävämpää versiota. Tai ehkä molemmat! Hmmm...

Juhlatunnelmin,

Anniina

maanantai 9. maaliskuuta 2009

Talvifiiliksissä, mutta kevättä toivoen

Tänään sain tehtyä kolme uutta korua valmiiksi. Ensimmäisenä esittelyssä pitkästä aikaa korvakorut, joista tuli omasta mielestäni hyvin sievät. Ja ihanan keväiset! Kaunis vihreän sävy kimaltelee kauniisti, sävy ja hopean patina myös täydentävät upeasti toisiaan.

Balihopeaa ja viistehiotut serpentiinipallot Helmiliinalta.
Toinen koru on valkoisesta "jadesta", botswanan akaatista valmistettu lyhyt kaulakoru, joka edellisestä poiketen on vielä hyvinkin talvinen. Jostain syytä kaikki koruideani ovat hyvin vaaleita ja sävyiltään kylmiä. Lehtiriipus on tilattu Ameriikoista, en nyt millään muista mitä kiveä oli. Lukko ja välihelmet balihopeaa.
Viimeisenä karkea kopio marraskuussa tekemästäni pitkästä korusta, jossa oli sydänriipus ( http://anskunkorut.blogspot.com/2008/11/sydmellinen.html ). Möin korun pois vuoden alussa. Koruvarastoni jäi kuitenkin kipeästi kaipaamaan vaaleaa, pitkää korua. Satuhelmessä oli tarjouksessa barokkimakeanvedenhelmiä, joten sain viimein toteutettua haaveeni tehdä samantyyppinen koru. Edellisessä versiossa oli botswanan akaattia nugetteina, tällä kertaa ne ovat upeita viistehiottuja palloja. Ihana kimallus! Nauhallinen näitä tarttui mukaani Kädentaitomessuilta Helmiliinan puodista. Riipukseksei valikoitui iso akaattiputkilo.


En muista milloin olisin näin kovasti kaivannut valoa ja vehreyttä, ihanaa raikasta ja mullantuoksuista kevättä. Tämän päivän lumimyräkkä ei ihan vielä anna toivoa keväästä, mutta hiljalleen... Onhan ensi viikon perjantaina jo kevätpäiväntasaus!

~Anniina~