Makeanvedenhelmiä kolmessa eri värissä sekä siemenhelmiä. Lukko hopeaa.
Seuraavat kaksi korua ovat valmistuneet jo useampi viikko sitten. Nämä olivat neljännet kuvat, mitkä niistä otin! Olen aina yrittänyt ottaa liian hämärällä ja kuvaustulos on ollut sen mukainen. Pikkupokkarilleni musta väri on jotenkin hankala, kuva menee helposti suttuiseksi.
Joten tässä nyt viimein ensimmäinen kevyt ja simppeli koru, jossa tiiviiseen ja hyvin ohueen hopeaketjuun on pujotettu onyxia, vuorikristallia ja makeanvedenhelmiä. Lukon kiinnittäminen tähän ketjuun aiheutti hieman päänvaivaa, mutta selvisin siitä jotenkuten. Tästä poikaystävän ensimmäinen kommentti oli "dramaattinen!". Tämä idea on muhinut aika pitkään päässäni ja suoraan sanottuna toteutus ei ihan vastannut mielikuvaa... Ei se mitään. Onyxia eri muodoissa, kiiltävänä pyöreänä, mattana ja pulleina tabletteina. Lisäksi riipuksessa swarovskin kristalli ja jokin kivihelmi, jonka olen saanut ihan ensimmäisestä korutarviketilauksestani Satuhelmestä. :) Löysi viimein paikkansa.
Ihania kesäisiä ilmoja (ja rankkasateita...) ollut viime aikoina! Minulla alkaa olla todella kriittiset tarvikkeet niin lopussa, että nyt menee varmaan hetkinen ennen kuin saan tehtyä uusia koruja. Rahat on sen verran tiukilla, että nyt joutuu hieman karsimaan korujen tekemisessä. Jotain materiaalia on kuitenkin laatikossa, esimeriksi yhteen aivan uuteen ketjumalliin, jota en ole tehnyt aikaisemmin... Katsotaan!
1 kommentti:
Oooooooo, miten ihanat värit tuossa ensimmäisessä. Tuohan on ku suoraa mun uusista lakanoita ( hahaha ) lisättynä ruskea sävy. Tai sit mun vihreä paita, ruskeat sukkikset ja sininen hame.. (vaikka sävyt onki vähän erit). Rakastan tuota väriyhdistelmää. <3
Lähetä kommentti