Itse tekemiäni koruja muistoksi minulle ja inspiraatioksi katselijalle.

lauantai 31. toukokuuta 2008

Ylioppilaalle

On taas se aika vuodesta, jolloin osa koulunsa päättävistä sai painaa valkolakin päähänsä. Nyt vuorossa oli avomieheni pikkusisko. Halusin tehdä monikäyttöisen, muunneltavan korun. Selailin eri oppaita ja lehtiä kunnes törmäsin hyvään ohjeeseen: Annika Larssonin kirjasta 'Ihanat korut - Näin teet ne itse' löytyi juuri ideaani vastaava ohje. Aluksi epäilin tekniikan pitävyyttä, mutta prototyypin tehtyäni vahatusta puuvillanauhasta ja reilun kokoisesta salpalukosta (ja testattuani sitä kämpässä juosten ja hyppien ja heiluen) luotin siihen, että idea toimii myös hopeaketjun ja pienen salpalukon kanssa.

Tein perusketjun, jonka riipusosaan kiinnitin salpalukon vastakappaleen. Salpalukon toiseen osaan tein sitten erilaisia riipuksia, joita pystyy vaihtelemaan päivän mukaan. Tähän lahjapakettiin tein kolme erilaista riipusta.

Klikkaamalla kuvaa näkee isompia otoksia.

Ruusu (ruusukvartsinugetit, savukvartsikuutio)

Pisarat (makeanvedenhelmiä)

Lehti (rodoniittilehti ja oranssin(+hieman sammalen) värinen kivihelmi on fancy jasperia)
Toivottavasti sankari pitää paketista. Tällä kertaa voin ylpeänä itsestäni sanoa, että olen tyytyväinen jokaiseen riipukseen. Arkinen, mutta suloinen Lehti on ehkäpä suosikkini. Ruusu-riipuksesta otettu kuva ei anna oikeutta sille: oikeasti ruusukvartsin pinkki väri on paljon täyteläisempi. Samoin harmittaa Pisaroista otettu kuva, kiireessä se jäi hieman keskeneräiseksi.

Huomenna lisään tänne blogiin kuvat koruista, jotka tein tätä ylioppilasjuhlaa varten.

~Anniina~

Ei kommentteja: