Pitääkö harrastuksesta hyötyä?

Olen viime aikoina yrittänyt määritellä omaa paikkaani korujen tekemistä harrastavana. Haluan kokeilla ja yrittää tehdä monimutkaisiakin koruja, vaikka se saattaa tarkoittaa turhaa rahanmenoa ja käyttökelvottomia materiaaleja. Haluan tehdä esimerkiksi paljon hopealankaa syöviä koruja pelkästään sen takia, että lopputulos näyttää tyylikkäältä ja hienolta. Haluan ostaa erilaisia tekemistä auttavia tarvikkeita laatikkoon, jotta saisin koruista näyttävämpiä tai jotta saisin tehtyä itse erilaisia materiaaleja. Haluan kouluttaa itseäni käymällä kursseilla, itse asiassa ilmottauduin kahdelle syksyllä pidettävälle kurssille.

En halua laskea paljon minulla on mennyt rahaa korumateriaaleihin. Liikutaan varmasti jo useissa sadoissa euroissa mikä on aika hurja määrä kulutettua rahaa. Kurssit tekevät taas toisen loven lompakkooni. Hyllyillä notkuu jo useampia koruja joita en käytä ikinä. Laatikon pohjalla taas on yhtä monta keskeneräistä tai epäonnistunutta yritystä. Paljon koruja olen antanut lahjoina pois, vain kaksi kappaletta olen myynyt.

Harrastuksenkin suhteen täytyy olla järkevä. Olen päätoiminen opiskelija, joka käy töissä sivutoimisesti suhteellisen matalasti palkatussa työssä. Minulla on paljon muitakin harrastuksia tai haaveita mahdollisista harrastuksista. Kaikkea ei voi saada, joten pitääkö harrastuksia alkaa arvottamaan niiden tuoman hyödyn mukaan? Liikunta on panostus omaan hyvinvointiin nyt ja tulevaisuudessa, koiran kanssa harrastamalla rakennan minun ja koiran välistä suhdetta: helpotan näin arkielämää. Korujen tekeminen on rentouttavaa ja mukavaa, ja saa vielä asusteita vaatekaappiin, mutta onko se merkityksellistä, kun miettii kuinka paljon rahaa kulutan harrastukseen?

Materiaaleissakin voisin säästää. Voisin valita hopeoidun langan ja metalliosia, voisin valita lasi- ja puuhelmiä. Kuitenkin aina, kun teen koruja, takaraivossa on ajatus siitä, että jos joku haluaisikin ostaa... Silloin haluan myydä suomalaista käsityötä arvokkaista materiaaleista. Toisaalta nyt olen löytänyt siemenhelmet ja niiden käyttökelpoisuuden. Omat lasihelmivarastoni ovat myös aika suppeat ja värivalikoima puutteellinen, joten ei ihme, kun se laatikko ei inspiroi tekemään. Helmetti-foorumilla näkee upeita koruja halvemmista materiaaleista tehtynä - miksi minä en sitten yrittäisi?

Tekniikkaa yksinkertaistamalla voisin myös vähentää materiaalikuluja. Esimerkiksi tekemällä yksinkertaisia linkkejä kierteisten sijaan. Olen jostain syystä vältellyt yksinkertaisia linkkejä, koska ne ovat helppo ratkaisu ja minä haasteiden tavoittelijana en halua helppoja ratkaisuja... Nyt olen joutunut nöyrtymään ja todennut, että silläkin tekniikalla on oma paikkansa. Kierteinen linkki on todella kestävä, mutta ne vievät paljon huomiota itseensä. Yksinkertainen linkki antaa enemmän tilaa muille korun materiaaleille, lankaa kuluu vähemmän ja niitä on nopeampi tehdä. Ja sitä paitsi, lukuisten vaatekauppojen ja esimerkiksi Stockmannin koruosastoja kiertäneenä olen huomannut, että valtaosa koruista on tehty yksinkertaisilla linkeillä (olen myös huomannut näillä osastoilla, että linkit voi tehdä siististi tai hyvinkin rumasti...). Kyllä nekin siis kestävät.

Korujen tekeminen on mukava harrastus, mutta kyllä sitä välillä tulee mietittyä kuinka paljon enemmän rahaa tilillä olisi, jos ei olisi tätäkään aloittanut... Takaisin ei ole menemistä, mutta nyt on tiukan mietinnän paikka. Harrastukset maksavat eikä niillä olekaan tarkoitus rikastua. Mietin onko minun päätettävä tiukka vuotuinen budjetti koruostoksille, jotta pysyisin järkevissä rajoissa - jotta korujen tekemisestä saatu hyöty ja menot olisivat edes jonkinlaisessa tasapainossa. Mutta miten se sitten lasketaan?

Mahtaakohan kukaan muu tuntea tällaisia tunnontuskia kivan harrastuksensa takia.

Harjoitus tekee mestarin

Tilasin jo jokin aika sitten hopealankaa takaraivossani ajatus myös sellaisista töistä, jotka takuuvarmasti kuluttavat tilattua lankaa. Olen hieman pihi mitä tulee hopealangan käyttöön, toisaalta samalla kärsimättömyyteni aiheuttaa paljon turhaa rahanmenoa. En aina suunnittele tarpeeksi hyvin sitä mitä tavoittelen, joten on jo useamman kerran on tahtomattani käynyt niin, että iso kasa hopealankaa on mennyt hukkaan (niinpä, miksi en harjoitellut halvemmilla langoilla...). Nämä epäonnistumiset mielessäni olen ollut myös arka kokeilemaan uutta.

Tarvitsin kuitenkin kipeästi riipuksia. Ja halusin viimein kokeilla tehdä riipuksia sillä kieputtelutyylillä, mitä lukuisissa blogeissa näkee. Ei muuta kuin kaivelemaan kivilaatikkoani ja toteamaan, että minulla on kamalan vähän pieniä korukiviä. Valitsin siis peridoottisiruja ja yritin valikoida nauhasta mahdollisimman pieniä. Sitten ei kun kieputtelemaan... Sain sen valmiiksi ja testailin miltä se näyttäisi kaulallani. Ei voinut mitään, tein siitä innoissani liian ison! Oli siis kehiteltävä jotain täytettä. Ja niinpä syntyi tuo outo... häkkyrä. Tuota. Joo.

No, ensimmäinen kunnon yritys! Piti sitten tehdä riipukselle kannattimet ja jostain syystä halusin jotain sykähdyttävää, rajua... Nyt kun katson korua, en tiedä tulenko pitämään sitä ikinä. Kirkas, vaalea vihreä yhdistettynä viininpunaiseen. Ympärillä tummanpuhuvaa mustaa. Siinä tapahtuu aika paljon yhdellä kerralla.

Päätin, että on tehtävä heti perään toinenkin riipus, jotta kieputteluun ei kehity liian suurta kynnystä. Taas ilman kunnollista suunnitelmaa lähdin työstämään seuraavaa riipusta. Aluksi ainoa idea oli neliö, johon kiinnittäisin sisäpuolelle pyöreitä kiviä tai helmiä. Pidän aika paljon lopputuloksesta sen aurinkoisen värimaailman takia. Työn jälki ei ole priimaa, kuten voi huomata yläosasta, mutta tiedänpähän ensi kerralla miten kannattaa aloittaa työ.

Tälle en ole vielä tehnyt mitään muuta, sillä pohdin kovasti uskallanko kokeilla kananmunalla patinointia. Jääkaapissa on kananmunia, mutta pieni pelko hiiviskelee mieleni laitamilla... mitäs jos kokeilu epäonnistuu?

Olen uskaltanut kokeilla korujen tekemisissä jotain uutta. Vielä rohkeampaa oli kuitenkin se, että uskalsin taas pitkästä aikaa ottaa lyijykynät käteen ja piirtää... Aikoinaan piirsin paljon, kuuden vuoden kuvataidekoululla taisi olla jotain tekemistä asian kanssa, mutta lukion aikana harrastus hiipui. Ikävä kyllä. Taidot eivät pysy yllä tekemättömyydellä - kolmiulotteisuuden hahmottaminen, lyijykynän käyttö... kaikki on vaikeampaa. Ehkä tämä tästä, olisi mukavaa, jos saisi taas kiinni entisistä taidoista. Kuvassa pienenpieni koirani Laaban.

http://i64.photobucket.com/albums/h174/kuroan/laaban2008-2.jpg

Mukavaa heinäkuuta kaikille!

~Anniina~