Harjoitus tekee mestarin

Tilasin jo jokin aika sitten hopealankaa takaraivossani ajatus myös sellaisista töistä, jotka takuuvarmasti kuluttavat tilattua lankaa. Olen hieman pihi mitä tulee hopealangan käyttöön, toisaalta samalla kärsimättömyyteni aiheuttaa paljon turhaa rahanmenoa. En aina suunnittele tarpeeksi hyvin sitä mitä tavoittelen, joten on jo useamman kerran on tahtomattani käynyt niin, että iso kasa hopealankaa on mennyt hukkaan (niinpä, miksi en harjoitellut halvemmilla langoilla...). Nämä epäonnistumiset mielessäni olen ollut myös arka kokeilemaan uutta.

Tarvitsin kuitenkin kipeästi riipuksia. Ja halusin viimein kokeilla tehdä riipuksia sillä kieputtelutyylillä, mitä lukuisissa blogeissa näkee. Ei muuta kuin kaivelemaan kivilaatikkoani ja toteamaan, että minulla on kamalan vähän pieniä korukiviä. Valitsin siis peridoottisiruja ja yritin valikoida nauhasta mahdollisimman pieniä. Sitten ei kun kieputtelemaan... Sain sen valmiiksi ja testailin miltä se näyttäisi kaulallani. Ei voinut mitään, tein siitä innoissani liian ison! Oli siis kehiteltävä jotain täytettä. Ja niinpä syntyi tuo outo... häkkyrä. Tuota. Joo.

No, ensimmäinen kunnon yritys! Piti sitten tehdä riipukselle kannattimet ja jostain syystä halusin jotain sykähdyttävää, rajua... Nyt kun katson korua, en tiedä tulenko pitämään sitä ikinä. Kirkas, vaalea vihreä yhdistettynä viininpunaiseen. Ympärillä tummanpuhuvaa mustaa. Siinä tapahtuu aika paljon yhdellä kerralla.

Päätin, että on tehtävä heti perään toinenkin riipus, jotta kieputteluun ei kehity liian suurta kynnystä. Taas ilman kunnollista suunnitelmaa lähdin työstämään seuraavaa riipusta. Aluksi ainoa idea oli neliö, johon kiinnittäisin sisäpuolelle pyöreitä kiviä tai helmiä. Pidän aika paljon lopputuloksesta sen aurinkoisen värimaailman takia. Työn jälki ei ole priimaa, kuten voi huomata yläosasta, mutta tiedänpähän ensi kerralla miten kannattaa aloittaa työ.

Tälle en ole vielä tehnyt mitään muuta, sillä pohdin kovasti uskallanko kokeilla kananmunalla patinointia. Jääkaapissa on kananmunia, mutta pieni pelko hiiviskelee mieleni laitamilla... mitäs jos kokeilu epäonnistuu?

Olen uskaltanut kokeilla korujen tekemisissä jotain uutta. Vielä rohkeampaa oli kuitenkin se, että uskalsin taas pitkästä aikaa ottaa lyijykynät käteen ja piirtää... Aikoinaan piirsin paljon, kuuden vuoden kuvataidekoululla taisi olla jotain tekemistä asian kanssa, mutta lukion aikana harrastus hiipui. Ikävä kyllä. Taidot eivät pysy yllä tekemättömyydellä - kolmiulotteisuuden hahmottaminen, lyijykynän käyttö... kaikki on vaikeampaa. Ehkä tämä tästä, olisi mukavaa, jos saisi taas kiinni entisistä taidoista. Kuvassa pienenpieni koirani Laaban.

http://i64.photobucket.com/albums/h174/kuroan/laaban2008-2.jpg

Mukavaa heinäkuuta kaikille!

~Anniina~