Itse tekemiäni koruja muistoksi minulle ja inspiraatioksi katselijalle.

maanantai 21. heinäkuuta 2008

Pitääkö harrastuksesta hyötyä?

Olen viime aikoina yrittänyt määritellä omaa paikkaani korujen tekemistä harrastavana. Haluan kokeilla ja yrittää tehdä monimutkaisiakin koruja, vaikka se saattaa tarkoittaa turhaa rahanmenoa ja käyttökelvottomia materiaaleja. Haluan tehdä esimerkiksi paljon hopealankaa syöviä koruja pelkästään sen takia, että lopputulos näyttää tyylikkäältä ja hienolta. Haluan ostaa erilaisia tekemistä auttavia tarvikkeita laatikkoon, jotta saisin koruista näyttävämpiä tai jotta saisin tehtyä itse erilaisia materiaaleja. Haluan kouluttaa itseäni käymällä kursseilla, itse asiassa ilmottauduin kahdelle syksyllä pidettävälle kurssille.

En halua laskea paljon minulla on mennyt rahaa korumateriaaleihin. Liikutaan varmasti jo useissa sadoissa euroissa mikä on aika hurja määrä kulutettua rahaa. Kurssit tekevät taas toisen loven lompakkooni. Hyllyillä notkuu jo useampia koruja joita en käytä ikinä. Laatikon pohjalla taas on yhtä monta keskeneräistä tai epäonnistunutta yritystä. Paljon koruja olen antanut lahjoina pois, vain kaksi kappaletta olen myynyt.

Harrastuksenkin suhteen täytyy olla järkevä. Olen päätoiminen opiskelija, joka käy töissä sivutoimisesti suhteellisen matalasti palkatussa työssä. Minulla on paljon muitakin harrastuksia tai haaveita mahdollisista harrastuksista. Kaikkea ei voi saada, joten pitääkö harrastuksia alkaa arvottamaan niiden tuoman hyödyn mukaan? Liikunta on panostus omaan hyvinvointiin nyt ja tulevaisuudessa, koiran kanssa harrastamalla rakennan minun ja koiran välistä suhdetta: helpotan näin arkielämää. Korujen tekeminen on rentouttavaa ja mukavaa, ja saa vielä asusteita vaatekaappiin, mutta onko se merkityksellistä, kun miettii kuinka paljon rahaa kulutan harrastukseen?

Materiaaleissakin voisin säästää. Voisin valita hopeoidun langan ja metalliosia, voisin valita lasi- ja puuhelmiä. Kuitenkin aina, kun teen koruja, takaraivossa on ajatus siitä, että jos joku haluaisikin ostaa... Silloin haluan myydä suomalaista käsityötä arvokkaista materiaaleista. Toisaalta nyt olen löytänyt siemenhelmet ja niiden käyttökelpoisuuden. Omat lasihelmivarastoni ovat myös aika suppeat ja värivalikoima puutteellinen, joten ei ihme, kun se laatikko ei inspiroi tekemään. Helmetti-foorumilla näkee upeita koruja halvemmista materiaaleista tehtynä - miksi minä en sitten yrittäisi?

Tekniikkaa yksinkertaistamalla voisin myös vähentää materiaalikuluja. Esimerkiksi tekemällä yksinkertaisia linkkejä kierteisten sijaan. Olen jostain syystä vältellyt yksinkertaisia linkkejä, koska ne ovat helppo ratkaisu ja minä haasteiden tavoittelijana en halua helppoja ratkaisuja... Nyt olen joutunut nöyrtymään ja todennut, että silläkin tekniikalla on oma paikkansa. Kierteinen linkki on todella kestävä, mutta ne vievät paljon huomiota itseensä. Yksinkertainen linkki antaa enemmän tilaa muille korun materiaaleille, lankaa kuluu vähemmän ja niitä on nopeampi tehdä. Ja sitä paitsi, lukuisten vaatekauppojen ja esimerkiksi Stockmannin koruosastoja kiertäneenä olen huomannut, että valtaosa koruista on tehty yksinkertaisilla linkeillä (olen myös huomannut näillä osastoilla, että linkit voi tehdä siististi tai hyvinkin rumasti...). Kyllä nekin siis kestävät.

Korujen tekeminen on mukava harrastus, mutta kyllä sitä välillä tulee mietittyä kuinka paljon enemmän rahaa tilillä olisi, jos ei olisi tätäkään aloittanut... Takaisin ei ole menemistä, mutta nyt on tiukan mietinnän paikka. Harrastukset maksavat eikä niillä olekaan tarkoitus rikastua. Mietin onko minun päätettävä tiukka vuotuinen budjetti koruostoksille, jotta pysyisin järkevissä rajoissa - jotta korujen tekemisestä saatu hyöty ja menot olisivat edes jonkinlaisessa tasapainossa. Mutta miten se sitten lasketaan?

Mahtaakohan kukaan muu tuntea tällaisia tunnontuskia kivan harrastuksensa takia.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä kirjoitus. Samaa mieltä melkeen kaikista asioista. Kierteisen linkin hyvä puoli on muuten se, että se on kestävämpi. Ei aukea, niin kuin tavallinen tahtoo tehdä varsinkin ohuemmasta langasta tai hopeoidusta kuparista tehtynä.

Harrastettuani 2,5 vuotta ja korutettuani suvun naiset, ystävät ja kylännaiset, yhtään kierteisistä linkeistä tehtyä korua ei ole saatu rikki, tavallisilla tehtynä on muutama käynyt korjauksilla. Siksi suosin sitä.

Harrastukselle en laske hintaa, niin kauan kun kohtuus pysyy ja järki päässä. Visaa ei vingutella miten sattuu ja asuntolainat, ruuat ja muut välttämätön hoidetaan ensin. jos jotain jää, helmet on se kohde.

Liisa kirjoitti...

Aloitin tavallisilla linkeilllä, ja ne aina aukesi. Sitten opettelin kierrelinkit, ja niitä on mukavampi tehdä ja tulee nätimpiä.Hopeitua lankaa olen paljon käyttänyt. Joskus ajattelen rahanmenoa, mutta harrastukset maksaa teki mitä tahansa, ja pääasia että on iloa itselle.Kursseja en ole käynyt. Kantapään kautta kaikki opettelen.

Anniina kirjoitti...

Kiitos kommenteista! Olin kokonaan unohtanut kirjoittaneeni tälläisenkin kirjoituksen muutama vuosi takaperin. :) Herätti kyllä itsellenikin taas ajatuksia...

Teen itse asiassa parhaillaan yhtä korua yksinkertaisilla linkeillä (puolikova 0,6mm hopealanka), vaikka käytän siihen ihan arvokkaita korukiviä. Tämä jää omaan käyttööni, niin uskaltaa tehdä kokeiluversioitakin.

Nyt, kun harrastus on jo hieman vakiintunut, koruja on myynyt useampiakin. Silti tappiota tehdään. Mutta kaikkea ei voi mitata rahassa: saa toteuttaa itseään, olla luova, rentoutua, tehdä käsillään. Nyt kokee pystyvänsä tekemään sellaisiakin koruja, että niitä hyvällä omatunnolla voi antaa lahjaksikin.

Pienimuotoisena homma on kuitenkin pysynyt. Joskus saattaa kulua pitkiäkin aikoja ettei korujen tekemistä muista edes ajatella. Toisena päivänä miettii toiminimeä ja hopealeimoja.

Ihana harrastus tämä kuitenkin on, voi vain suositella lämpimästi kaikille.