Itse tekemiäni koruja muistoksi minulle ja inspiraatioksi katselijalle.

sunnuntai 7. syyskuuta 2008

Syysillan päivitys

Muuttolaatikot on purettu ja asunto valmis. Muutaman korun sain tänään tehtyä enkä malta odottaa enää esittelemistä. Sain suhteellisen huonot kuvat otettua illan hämärän takia, mutta koitan tiistaina päivittää paremmat kuvat. Huomenna päivä kuluu koulussa ja kurssilla.

Maanantaina vietin illan Thuja Designin viikinkiketjujen alkeiskurssilla. Olen iloinen, että menin kurssille, koska nyt on paaaaljon helpompi aloittaa ketjujen tekeminen itsenäisesti kotona. Sitten joskus. Vaatii hieman investointeja, eikä nyt ole resursseja. Mutta sitä päivää odotellen! Kurssin jälkeisenä aamuna ensimmäinen ajatus oli, että voi kun olisi tarvikkeet, jotta voisin punoa ketjua. Niinpä ilmottauduin uudelle alkeiskurssille. ;) Siitä lisää lokakuussa.

Tällä kertaa en saanut aikaiseksi tehtyä yhtäkään ketjua hopealangasta. Sen sijaan tein itselleni kaksi aloituspalaa, jotta kotona ketjujen tekeminen olisi hieman helpompaa. Tämän lisäksi sain viimeiseen ketjuun kulumaan lähes 2,5 tuntia aikaa, sillä en vain kerta kaikkiaan ymmärtänyt miten se meni. Aivan lopussa palaset loksahtelivat kohdalleen. Kotona purin tynnyriketjusta pois palasen ja testasin, että sujuuko vielä. Ja sujuihan se.

Seuraavaksi kuvassa kolme ketjunpalaa. Takana tynnyriketju (muistaakseni...), jonka kaikki tekivät aluksi. Sen jälkeen palanen kuningasketjua (vähän väärillä luvuilla tehty) ja edessä lituskamalli. Mukavalta tuntuu katsoa kuvaa, kun tietää, että on itse viimein osannut tehdä sen, mitä monet muut korujen tekijät jo hallitsevat.

Tänään tein nopeasti yksinkertaiset korvakorut aikaisemmin esittelemäni hääkoruksi tekemäni rannekorun pariksi. Materiaalina hopea ja valkoiset makeanvedenhelmet.Sain myös viimein tehtyä korun, jota varten olin hankkinut riipuksen jo ennen kesää. Nyt saatuani korun valmiiksi olen täysin myyty hopean ja brontsiitin yhdistelmään, niinpä mielessä on jo seuraava malli valmiina. Vaihdoin paremman kuvan alle, vaikka se edelleen on hieman hullunkurinen: riipus heijastelee valoa niin paljon, että siitä meinaa tulla puhki palanut valkoinen alue kuvaan. Niinpä kuvasin korun väärinpäin, jolloin tietyissä kuvakulmissa valo ei heijastunut niin pahasti.

Materiaalina siis hopea, pinkki/fuksianpunainen "jade" ja brontsiittinugetit.

En saa taaskaan kuvia toimimaan, joten löydät ne isompana seuraavasta osoitteesta:

http://picasaweb.google.com/AnniinaKorut/Korulauseita?authkey=sv00CifglA8#

Mukavaa alkusyksyä!


~Anniina~

Ei kommentteja: